Uusi huomaamaton ajotie johtaa isolle parkkipaikalle. Pysäköin auton pihalle ja mistään ei voi huomata ulospäin mitä talon sisällä voi tapahtua. Olen saapunut sessioon, vangittuna oloon ja tyttöilyyn. Avaan auton tavaratilan ja otan suuren urheilukassin mukaani ja suuntaan ovelle. Kello on tasan sovittuna aikana, soitan ovikelloa ja jännityksellä odotan mihin minun pitää pukeutua. 

Hetken kuluttua kuuluu askeleet oven takaa ja Valtiattareni saapuu avaamaan ulko-oven.

 -Hei! Tule sisään, riisu päällysvaatteet ja kengät eteiseen. 

Seuraan sisälle taloon. Olin pyytänyt häntä pukeutumaan latex asuun ja hän näyttää hyvälle tyköistuvassa mekossa. Suuntaamme meikkihuoneeseen. 

-No niin ymmärsinkö oikein, ajanvaraus oli Elinan nimellä kysymys kuuluu vaativalla äänenpainolla. 

-Sitten vaihdat nuo vaatteet pois ja laitat itsesi Elinan asuun. Älä unohda niitä punaisia korkkareita joista mainitsit sessiota varatessa.

Olin tilannut verkkokaupasta punaiset korkkarit ja lähettänyt niistä mailitse kuvan paria viikkoa aikaisemmin. Tilaustiedoissa koron korkeus oli 13 cm, mutta mitatessaan se olikin 16 cm. Pieni platform helpottaa kävelyä, mutta olisiko kannattanut olla mainitsematta hänelle näistä korkkareista. 

Hän kertoo poistuvansa paikalta, jättää minut pukeutumaan ja lupaa tulla hetken päästä tarkistamaan tilanteeni.

Laittaudun alushousuihin ja rintaliiveihin, stay up sukat, isot silikonirinnat. Olin ostanut uudet kiiltävät PVC housut ja niiden kanssa vartalon myötäinen tunika. Kellarikerroksesta kuuluu metallin kolinaa, mietin mitähän siellä tapahtuu. Laitan asun nopeasti valmiiksi ja korkkarit jalkaan. Onneksi niihin kuuluvat tukevat nilkkaremmit helpottamaan kävelyä. Kynnet liimaan paikalleen ja huulipunaa, ja hänen saapuessa paikalle olen melkein valmis. 

- Ollaanko tänään blondi vain tummaverinen hän kysyy.

- Olen valinnut ruskean peruukin ja näytän ylähyllylle.

- Ota peruukki alas, kun kerran noin korkeilla koroilla liikut. Hän harjaa peruukin ja laittaa sen päähäni

- Nyt alat näyttämään Elinalta. 

Kyllä noilla koroilla pysyt pystyssä, niissähän on tukevat nilkkaremmit. Etkä saa niitä pois jalasta ennen kuin annan luvan, hän naurahtaa. Sipsutan alakertaan lyhyin askelin, korot kopisten kivilattialla. Näillä kengillä ei kuitenkaan Valtiattaren vauhdissa pysytä ja kiltisti ja hitaasti rappuset alas kellarikerrokseen.

Minua odotetaan jo portaiden luona ja, näen kalteriovella varustetun komeron portaiden alla.

- Sisälle sinne ja käänny selin ovelle päin kuuluu komento.

Sitten metallin kilinää ja käsky kädet selän taakse. Viileä metalli koskettaa rannetta ja tukevien käsirautojen lukko napsahtaa kiinni yhä pitemmälle, kunnes hän toteaa sen olevan riittävän tiukalla. Ja vuorostaan toinen käsi ja tämäkin lukko napsahtaa kiinni. Raudat ovat isot ja painavat, joista ei pääse pois ilman avaimia. 

- Näistä lähtee mukava ääni niitä lukittaessa, klik,klik klik, Valtiatar naurahtaa.  

Kuuluu lisää kilinää, onhan jalatkin saatava kiinni. Jalkaraudat kiinnittyvät nilkkoihin, vaikka tuskin näillä koroilla pitkälle pääsisi karkuun. Kalteriovi sulkeutuu selän takana ja se lukitaan. 

-Tulet seisomaan tähän aivan oven viereen kuuluu käsky ja hän laittaa jalkarautojen ketjun kalterioveen kiinni riippulukolla.

-Siellä pysyt. Tehostaen, hän tiputtaa käsirautojen avaimet lattialle ja potkaisee ne käytävän toiseen päähän.

-Eipä sinulle tule mieleenkään tavoitella niitä tuosta lattialta.

Hiljaisuus laskeutuu käytävään, vain korkojeni kopina lattialla, kun vaihdan asentoa.

Jalkarautojen ketjun kilinä metallia vasten, liikkumavaraa on vain 10 cm, vaikka komerossa voisi ottaa muutaman askeleen. Kukaan ei ole kuulemassa. Tyydyn kohtalooni ja alan odotella merkkejä josko joku liikkuisi yläkerrassa. Ajankulku hämärtyy, yritän katsella ympärille, mutta raudat estävät liikkumisen.

Vähitellen korkkarit alkavat painaa jalkoja, niimpä helpottaakseni oloani yritän vaihtaa painoa jalalta toiselle. Valtiattaren valitsemat käsiraudat ovat tosi tukevat: 5 cm leveät ja raskaat. Hetken aikaa kuuluu vaimeaa keskustelua ja askelia, mutta ne menevät pois päin. On vain odotettava. Vaikea arvioida miten kauan hän pitää täällä vangittuna. Vihdoin askeleet kuuluvat portaissa ja liukuovi avautuu. 

- Miten täällä vielä ollaan, et ole lähtenyt mihinkään? 

- Eikö noista pitkistä punaisista kynsistä ollut apua? Valtiatar kyselee.

- Nuo korkkarit näyttävät aika korkeilta, vieläkö jaksat seisoa niillä, hän kuulustellee oloani.

Kyllähän varpaita alkaa painaa, mutta jaksan kyllä olla ne jalassa. Päätän olla valittamatta sen enempää. Omapahan oli korkkarivalintani.

Hän on palannut avain-nipun kanssa ja avaa kalterioven. Käsirautojen lukot avataan, mutta jalkarautoihin ei kosketa. 

-  Nyt vaihdetaan paikkaa ja laitetaan uudet tiukemmat kahleet, kuuluu hänen päätös. Voin kävellä rautojen kanssa vain pieniä askelia ja kävely koroilla on muutenkin hankalaa. 

- Sitten yläkertaan, kävelet varovasti portaat ylös. Jalkaraudat rajoittavat askeleita, mutta onnistun nousemaan portaat ja ylätasanteella minut ohjataan baarin näköiseen tilaan. 

- Otetaan nuo raudat pois jaloista ja sitten nouset tuon häkin päälle vatsallesi, hän toteaa. Hetken päästä hän palaa uudet kahleet mukanaan. Laitetaan kädet ja jalat levälleen. Ensin käsiraudat kiinteällä tangolla ranteisiin ja ne häkin tankoon ketjulla. Ja sitten jalat levälleen ja tanko kiinnitetään nilkkoihin.

- Et voi liikuttaa jalkoja sisään tai ulospäin. Ja sitten laitetaan nahkavyö vyötärölle.

Mietin vyön tarkoitusta, mutta syy selviääi pian. Ketju kiinnitetään vyöhön ja toinen tanko on jalkojen välissä. Nostan määräyksen mukaan jalkoja ylös ja ketjun toinen pää napsahtaa kiinni tankoon.

- Nyt voit esitellä korkkareita ja nehän ovat makeat.

Minun on vain oltava vatsallaan. Yritän liikehtiä kahleissa, mutta liikkuminen on vaikeaa, en voi edes kääntyä kyljelleen. PVC housuni narisevat kivasti, kun yritän rimpuilla. Käsiraudat ovat erikoismallia, vaikka olisi avain ei ylettäisi avaamaan niitä. Askeleet  poistuvat ja ovi suljetaan. Hiljaisuuden rikkoo vain metallin kilinä.Yritän rimpuilla, josko jotain olisi jäänyt löysälle, mutta turha toivo. Raudat on laitettu niin tiukalle. Korkkarit kattoon.. tulee laulun sanat mieleen kirjaimellisesti.

Jälleen alan odottaa Valtiattaren paluuta. Aikaa kuluu, vaan portaissa ei kuulu askelia, vain vaimeaa keskustelua alhaalta. Ehkä hän puhuu puhelimessa. Vihdoin portaikossa askeleet ja ovi avautuu.

- Täällä sitä korkoja vain heilutellaan, eikö tullut mieleen muuta?

Huomaan mustan paketin hänen kainalossa, jonka hän avaa edessäni. 

- Katselin viime sessiossa kun vilkuilit tätä. Kohta saat tuntea sen päälläsi.

En voinut kuin myönnellä, kyllä näin tapahtui

- Irroitan nyt nämä raudat ja menet tuo sängyn viereen seisomaan. Ja sitten kädet etupuolelle ja laitat ne tuonne hihoihin.

Olin saanut kumisen pakkopaidan päälleni.Nahkeat kumiset hihat suljetaan vetoketjuilla.

ja soljet raskaan paidan takaa selästä ja niskasta. Paidan syleily alkaa tuntua päälläni. Se on paksua kumia ja painaa melkoisesti.Sitten laitetaan kädet kiinni. Kädet rintojen alle, hihnojen välistä. Samalla hänen ote tarttuu hihojen päihin ja ne vedetään selän taakse, lukitaan tiukasti soljilla. Jalat auki haralleen.Kaksi hihnaa tulee vielä jalkojen välistä. Rintojen päällä olevia  hihnoja kiristetään tiukkaan ja paketti on valmis.

- Tätä olet siis salaa toivonut ja nyt saat sitä koko rahan edestä.

Alkaa tuntua, että paketti on todella tiukka, käsiä on mahdoton liikuttaa ja kuminen pinta ei anna mahdollisuutta liikkua. Tästä taitaa tulla todella hikinen sessio.

- Sitten asetut sängyn reunalle istumaan. En halua että lähdet haaluilemaan. Haen vielä nahkahihnat jalkoihin, niin saadaan sinut sängyn jalkoihin kiinni, hän suunnittelee.

- Täällä saat viettää laatuaikaa ihan rauhassa. Hän poistuu omille tahoilleen.

Pakkopaita on todella tiukka, jalkani sängyn jaloissa ovat kiinni levällään. Kumin nihkeä pinta ei luista ja tiukat hihnat pitävät hyvin. 

Nyt ei kuulu edes alakerrasta ääniä tai askeleita. Yritän liikkua, mutta se on turhaa, lämpötila vain nousee pakkopaidan sisällä. Korkkarini kopisevat kivilattialla, mutta sillä en saa kenen-kään huomiota. Vihdoin kuuluu jotain ääniä, mutta ne katoavat pian. Pakkopaidassa ei voi muuttaa asentoa tai liikutella käsiä kuten raudoissa ollessa. On vain oltava sen puristuksessa. Ja odotettava. Ajankulku häviää. Vihdoin alakerrassa kuuluu puhetta, toivoa on että Valtiatar tulee vapauttamaan. Joudun odottamaan kuitenkin vielä. Sitten kuuluu askelet portaissa, ovi avautuu.

- Hei vaan, vieläkö olet täällä. Villi-Ira nauraa. On aika vapautumiseni ja pääsen kuumissani ansaittuun suihkuun.